Mikä meitä yhdistää?

Kolme vuotta ennen koronaa vietettiin Suomen valtiollisen itsenäisyyden satavuotisjuhlia. Näiden juhlien kokoavana teemana oli ”Yhdessä – Tillsammans – Together”. Juhlavuoden tavoitteena oli lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta suomalaisessa yhteiskunnassa, vahvistaa Suomen kansainvälistä profiilia ja luoda ikimuistoinen juhlavuosi. Tavoitteena oli myös tuoda ilo itsenäisyyden juhlintaan.

Olemme Cuporessa kuulleet sekä juhlien järjestäjien että osallistujien näkemyksiä käynnissä olevassa tutkimushankkeessamme, jossa selvitämme juhlavuoden merkitystä ja vaikutuksia. Yksi asia nousee usein ylitse muiden: juhlavuosi oli ainutkertainen, kerran ihmisen eliniän aikana tapahtuva ilmiö, johon liittyy voimakkaitakin kokemuksia. Käymämme keskustelut ja hyödyntämämme aineistot ovat kuitenkin ajalta ennen koronaa.

Kumpi jättää voimakkaamman muistijäljen: eristyksissä vietetty kevät vai sinivalkoiset valaisut ja liputukset? Lisääkö suomalaisten ja Suomen ystävien yhteenkuuluvuuden tunnetta enemmän yhteinen juhlinta vai jaettu huoli omasta ja muiden terveydestä? Entä vahvistaako Suomen tunnettuutta enemmän juhlavuoden aikana tehty maakuvatyö vai se, että meistä uutisoidaan varautujien maana ja että kriisin hetkellä valtiolaivaamme kipparoi maailmalla julkisuutta saanut nuori naispääministeri?

Suomi 100 -juhlavuoden aikana itsenäisyytemme juhlintaa pyrittiin keventämään. Korostettiin iloa, monimuotoisuutta ja vahvuuksiamme nykyhetkessä, eikä tukeuduttu niinkään historiaamme keskeisesti liittyvien kriisiaikojen muistelemiseen. Itsenäisyytemme juhlintaan haluttiin tuoda uusia merkityksiä niin, että emme rakentaisi identiteettiämme pääasiassa toisen maailmansodan torjuntavoittojen perinnön varaan. Jättääkö koronakriisi kuitenkin iloiset satavuotisjuhlallisuudet varjoonsa muodostaen tuoreimman merkkipaalun suomalaisia yhdistävien vastoinkäymisten sarjassa? Jos päihitämme koronaviruksen muita maita paremmin, voimmeko taas puhua torjuntavoitosta ja siitä, miten suomalaiset pärjäävät vaikeuksien keskellä?

Juhlavuodesta haluttiin tehdä kaikkia mukaan kutsuva. Jokainen ”Suomen ystävä” sai osallistua, kansalaisuudesta ei niinkään puhuttu. Koronaviruksen levitessä vaikuttaa siltä, että kansallisvaltiot ovat taas keskeinen instrumentti ihmisten suojautuessa entistä pienempiin ympyröihin rajojen ja rajoitusten sisälle. Puhutaan huoltovarmuudesta ja siitä, riittääkö meille suojavarusteita. Tiedotusvälineissä pohditaan, onko suomalaisten sosiaalinen jäyhyys valtti tautia vastaan.

Joskus koronan jälkeen meillä tulee olemaan voimakkaita muistijälkiä käsidesistä, yksinäisyydestä, hengityssuojaimista ja epävarmuudesta, jotka peittävät ainakin osittain alleen kolme vuotta aikaisemmat iloiset ja ainutkertaiset satavuotisjuhlat. Valitettavasti emme voi olla varmoja siitä, että korona olisi ainutkertainen kokemus, sillä pandemioita voimme joutua kohtaamaan uudelleenkin.

Korona nostaa esille kansallisvaltioita, kansallisiksi erityispiirteiksi väitettyjä seikkoja ja eri tavoin pandemiaan varautuneita yhteiskuntia. Silti voisi toiveikkaasti todeta, että kokemus taudista lienee yleisinhimillinen, eikä kriisi ole ensisijaisesti kansallinen. Ja joskus koronan jälkeen myös ilo nousee taas esille.

Kuva: Tim Mossholder/ Unsplash. Kuvassa on osa Newbergissä Oregonissa sijaitsevasta muraalista. Muraalin maalasivat paikallisen taidekoulun opiskelijat Annabelle Wombacher, Jared Mar, Sierra Ratcliff ja Benjamin Cahoon.