Tulkintoja prosentista

Blogi   20.6.2019  Teksti: Oona Myllyntaus

Vuonna 2011 kirjattiin Suomen hallitusohjelmaan tavoite edistää prosentti taiteeseen -periaatetta julkisessa rakentamisessa. Kirjauksesta nousi taiteen prosenttiperiaatteen uusi aalto, mikä merkitsi periaatteen kehittämistä ja laajentamista. Eduskuntavaalien 2019 alla käytiin poliittista keskustelua taiteen prosenttitavoitteesta, jolla taas viitataan taiteelle ja kulttuurille allokoitavaan prosenttiosuuteen valtion budjetista. Miksi prosentti on yleistynyt taiteen ja kulttuurin rahoituksen retoriikassa?
 

Suomessa julkisen rakentamisen osuus on suuri, ja valtio ohjaa osin myös yksityistä rakentamista. Siksi tavoite edistää prosentti taiteeseen -periaatetta julkisessa rakentamisessa oli merkittävä kirjaus Suomen hallitusohjelmaan vuonna 2011. Taiteen prosenttiperiaate on todettu hyväksi ohjesäännöksi, koska sen avulla on pystytty saamaan taidehankkeet konkreettisesti osaksi rakennusprojekteja. Periaatteen soveltaminen on vahvistanut rakennuttajien sitoutumista taiteeseen. Tämä on lisännyt luovan suunnittelun ja rakentamisen toimialojen yhteistyötä ja laadunvalvontaa. Prosenttiperiaatteen käyttöä on myös arvioitu Rakennetun omaisuuden tila ROTIssa, joka on puolueeton yli 100 asiantuntijan arvio Suomen rakennetun omaisuuden tilasta.

Rakennusalalla on jo jonkin aikaa tehty enemmän kuin mitä prosenttiperiaate velvoittaa. Rakennusyhtiöistä YIT on näyttänyt suuntaa projekteilla, joissa taide on yhä aktiivisemmin mukana. Skanska on tehnyt yhteistyötä eri taiteilijoiden kanssa esimerkiksi Keravalla. 2010-luvulla rakentamiseen liittyvä taidehankinta onkin päivittynyt rivakasti. Taiteen prosenttiperiaatteen ohella keskeisiksi toimintatavoiksi ovat muodostuneet uudenlaiset konseptit, joissa taiteen rahoitus kytketään maankäytön, kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen prosesseihin. Nykyisin prosenttiperiaatteesta on tullut ikään kuin yleiskäsite, jonka rinnalle on kehitetty uusia taiteen ja rakentamisen yhdistäviä malleja.

Taiteen prosenttiperiaate – kehittämistä ja laajentamista

Kataisen hallituksen hallitusohjelman (2011–2014) jälkeen tavoitteet prosenttiperiaatteen ympärillä ovat monipuolistuneet ja panokset suurentuneet. Tavoitteet voivat joko edistää tai laajentaa periaatetta.

Taiteen prosenttiperiaatetta edistävän tavoitteen mukaan taide juurrutetaan osaksi suomalaista rakentamiskulttuuria ja päätöksentekoa. Taiken Prosenttiperiaatteen kehittämisohjelma (2014–2018) jakoi avustuksia prosenttitaidehankkeille sekä teki asiantuntijatyötä; erityisasiantuntijan ohella prosenttitaidetta toteutti vuosittain 5-11 läänintaiteilijaa.

Valtiolle prosenttiperiaate on taiteen rahoitusinstrumentti ja väline kulttuuripolitiikan toteutukseen. Prosenttiperiaatteen edistäminen voisi olla tulevaisuudessa myös yksi keino purkaa taiteen tukijärjestelmän rakenteellista jähmeyttä.

Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelmassa (2015–2018) prosenttiperiaate laajennettiin koskemaan sosiaali- ja terveydenhuollon alaa. Samalla tuettiin prosenttiperiaatteen laajentamista muille kuin visuaalisen taiteen aloille. Oleellista oli taiteen prosenttiperiaatteen käyttö ”vipuvartena”, jolla saada sosiaali- ja terveyssektori rahoittamaan taidetta ja kulttuuria.

Prosenttiperiaatteen laajentamisen tavoitteena on sujuvoittaa taide- ja kulttuuripalvelujen hankintaa ja kehittämistä sosiaali- ja terveydenhuollon alalla. Tästä esimerkkinä ovat Sipilän hallituksen kulttuurin kärkihankkeen valtionavustukset, Taiken Taiteen käytön ja hyvinvoinnin kehittämisohjelmaan (2015-2019) kytkeytyvät avustukset sekä Taiken jo useamman vuoden ajan myöntämät kulttuurin hyvinvointivaikutuksien erityisavustukset yhteisöille.

Jos kokonaiskuvaa ei hahmoteta, tavoite voi jäädä hataraksi

Taiteen prosenttiperiaatteen edistämisen ja laajentamisen rinnalla on viime aikoina keskusteltu taiteen prosenttitavoitteesta, jolla viitataan taiteen ja kulttuurin osuuteen valtion budjetin kokonaismenoista. Taide- ja kulttuuritoimijat ajoivat prosenttitavoitteen läpi uuteen hallitusohjelmaan. Ennen eduskuntavaaleja Kulttuuribudjetti prosenttiin -kampanjan allekirjoitti seitsemän puoluetta (poliittisissa ohjelmissaan tai Ylen kyselyssä), 86 kulttuuri- ja taidealan ammattimaista tuki- ja tuottajaorganisaatiota sekä 614 yksityishenkilöä.

Kampanjassa viitataan opetus- ja kulttuuriministeriön taiteen ja kulttuurin pääluokkaan, joka on nykyisellään noin 0,8 % valtion budjetista. Jos tarkastelua lavennettaisiin muuhun valtion rahoitukseen ja OKM:n muuhun rahoitukseen kulttuurille, kulttuurin rahoitus olisi jo nyt yli 1 % valtion budjetista.

Kulttuuripolitiikan tutkijat puntaroivat, tarkoitetaanko taiteen prosenttitavoitteella ja kulttuuribudjetilla koko kulttuurin toimialaa. Viitataanko korvamerkittyyn rahaan kulttuurille vai siihen, mihin rahat todella ohjautuvat? Nykytilanteen tarkoista faktoista ei lie haittaa taide- ja kulttuurialan tukiosuuden kasvattamisessa.

110 miljoonan euron lisäys OKM:lle varattavaan taiteen ja kulttuurin pääluokkaan kuulostaa hyvältä. Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimen Taideneuvoston mukaan ”Taiteen ja kulttuurin rahoituksen tulisi vastata alan yhteiskunnallista merkitystä, monipuolistuneita toimintamuotoja sekä koulutuspanostusta.” Yhden prosentin suuruusluokka ei mielestäni oikein ole linjassa taiteen ja kulttuurin yhteiskunnallisen merkityksen kanssa.

Rakentamisen alalla prosentti taiteeseen on useimmiten pieni summa kohteen rakentamiskustannuksista. 1-2 % on saman verran kuin rakennushankkeiden tavallinen kustannusvaihtelu. Sosiaali- ja terveydenhuollossa budjetit ovat valmiiksi valtavia, joten jo yksi prosentti pelkästään saa suuret mittasuhteet.

Taiteen prosenttiperiaate on alun perin rakentamisen kontekstiin kehitetty rahoitusmalli ja julkisen taiteen muoto. Se ei ole suoraan kopioitavissa sote-sektorille ja lainattavissa kaikkeen taiteen ja kulttuurin julkiseen rahoitukseen ilman että konkretisoidaan, mitä aidosti tavoitellaan.

Mistä syntyy viehtymys prosentteihin?

Prosenttiperiaatteen laajentamisen kärkihankkeen toimijat kokivat prosentin konkreettiseksi termiksi. Prosenttia käyttäessä ei niinkään ajateltu rahasummia tai mitä prosentti jostain menoista tosiasiassa olisi, vaan kuvainnollisesti sitä, että jokin osa budjetista tulisi ohjata taiteeseen ja kulttuuriin. Matemaattista käsitettä, kuten selkeää lukua tai numeroa, pidetään usein vakuuttavana.

Samaa asiaa voi analysoida valtiovallan näkökulmasta: mistä moinen prosenttihype? Mitä tarkoittaa uuden hallitusohjelman kirjaus ”Pitkällä aikavälillä pyritään kasvattamaan kulttuurin ja taiteen määrärahojen osuutta valtion budjetissa asteittain yhteen prosenttiin”?

Mielestäni taiteen ja kulttuurin tukemista ei tulisi sitoa prosenttiin etukäteen määrittelemättömästä budjetista. Sen sijaan valtion tulee pyrkiä siihen, että tuki taiteelle ja kulttuuriin hieman nousee sekä absoluuttisesti että suhteessa muihin aloihin – talouden reunaehdot toki huomioiden.

Filosofisempi selitys prosentin vaalimiseen on, että taide- ja kulttuurikentällä ei ole varsinaisesti oikeutta ja haluakaan puhua taloudesta. Kentän tuottama talouspoliittinen keskustelu rajautuu hyvin usein juuri teknistaloudelliseen terminologiaan. Harvemmin taiteen ja kulttuurin diskursseissa otetaan kantaa esimerkiksi uusliberalistisen talouspolitiikan arvoihin, jotka tunkevat läpi vaikkapa taidekentän rahoitushakemuksista ja opinnäytteistä viittauksina taiteen tuottamasta lisäarvosta.

Sitä arvoa saa, mitä tilaa

Meillä Suomessa jo 1939 eduskunnalle toivomuspontena esitelty taiteen prosenttiperiaate on nykyisin entistä monitulkintaisempi käsite. Jos prosenttiperiaate on terminä löyhän epämääräinen, ei sen käyttö enää aja asiaansa. Tästä esimerkin antaa Tukholman kaupungin Tukholman taide -toimielin, jonka toiminta perustuu päätökseen toteuttaa taidetta vähintään yhdellä prosentilla julkisen rakentamisen budjetista.

”Yhden prosentin säännön hyödyntämiseksi tilaajan ei tarvitse tietää mitään taiteesta tai sen tilaamisesta. Tukholman taide johtaa jokaista prosenttiprojektia aina uuden teoksen tai kokonaisuuden julkistamiseen asti. Jokainen Tukholman taiteen kanssa yhteistyötä tekevä saa Yksi prosentti -symbolin (yhteistyö viestintätoimisto AGoodIdn kanssa). — Se on laatumerkki, joka osoittaa, että tilaaja noudattaa yhden prosentin sääntöä. – Samalla symboli on pääsylippu kilpailuun Vuoden prosentti -huomionosoituksesta.”

Taiteen ”prosentillistaminen” on perinteisesti merkinnyt taiteen välineellistämistä rakennetun ympäristön parantamiseksi. Jotta taiteen prosenttiperiaatteesta ei tulisi itse tarkoitus, tulee ymmärtää mitä vaikutuksia haluaa saada aikaan. Tavoitteena ei voi olla se, että saa hankittua prosentin verran taidetta. Toisin sanoen tilaajan tulee olla omien tavoitteidensa asiantuntija. Taide ei synny tyhjiössä ja tilaajan työskentely taiteilijan kanssa on parhaimmillaan vastavuoroista. Tällöin taiteella voi synnyttää jotakin merkittävää arvoa.

Ohjaileeko yksi prosentti jo liiaksi ajattelua ja päätöksentekoa taiteen ja kulttuurin rahoituksesta? Ei välttämättä. Joskin on hyvin todennäköistä, että yhteen prosenttiin tähtäävät rahoituslisäykset eivät muuta juuri mitään, vaan sujahtavat taidehallinnon ja -kentän voimasuhteiden mukaisesti stabiloituneimmille toimijoille ja jo olemassa oleviin rakenteisiin.

Kirjoitusta ovat kommentoineet Cuporen tutkijat Olli Jakonen ja Emmi Lahtinen.

Lähteet

Kuva: Käsitetaiteilija Jussi Heikkilän teoskokonaisuus Fucus (2010) Helsingin Eiranrannassa Pyhän Birgitan puistossa perustuu kolmeen Suomenlahden saareen (Harmaja, Tunnholmen ja Sommarn). Teos on toteutettu Helsingin kaupungin prosenttirahahankkeena ja se kuuluu Helsingin taidemuseon kokoelmaan. Kuvaaja Oona Myllyntaus.

 

Kirjoittajat

Poiminnat uutishuoneesta

Uutishuone