Vieraskynä: Sivistysjoukkueen uusi vuosi ja kuosi

Uuden vuoden alussa on tapana ryhdistäytyä jossain asiassa, ottaa itseään vähän niskasta kiinni. Viimesyksyinen opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisu Taide- ja kulttuuripolitiikan suuntaviivat antoi paikallishallinnolle yhden tällaisen tavoitteen.

Hyvä sivistystoimenjohtaja, kansanedustaja, ylijohtaja ja ministeri, minä tarvitsen teitä. Näen teidät työlleni tarpeellisena. Säie työstänne näkyy minun työssäni. Ja uskoakseni minä olen yksi, joka antaa teille laulujenne sanat. Kuulumme samaan viestijoukkueeseen. Paikallistoimija tarvitsee ympärilleen joukkueen, ei itsensä, vaan asian vuoksi.

Yhdessä olemme varmasti sitä mieltä, että kestävän tulevaisuuden rakentamisessa lyhytkestoiset hankkeet eivät metritavarana ole oikein enää tätä päivää. Kehitystavoitteita on silti oltava. Raportissa niitä on tarjolla.

Raportti voisi maalailla hienoja visioita suurilla, abstrakteilla sanoilla. Se voisi unohtaa arjen, jossa ruohonjuuritason kulttuurityötä tehdään. Siihen se ei sorru. Vaikka raportissa on visioita, tunnistan puolesta sanasta viisitoista vuotta paikallistason kulttuuritoimijuuttani. Olen puhunut samasta asiasta eri sanoin; taiteen toimijana yli hallinnonalojen, pedagogiikasta pikkuisen jokaisen virkamiehen asiana. Ja siitä, miksi on taide.

”Raportti voisi unohtaa arjen, jossa ruohonjuuritason

kulttuurityötä tehdään. Siihen se ei sorru.”

Kirjoitan tätä tekstiä viestiketjun välttämättömyyttä korostaakseni. Viestiketjua tarvitaan, näköalapaikastamme riippumatta, koska meidän pitäisi olla samalla hiekkalaatikolla sivistystä ja ihmisyyttä vahvistaen. Tai sitten olemme samalla hiekkalaatikolla sitä heikentäen, jos päätämme toimia yksin. Ketju on se, joka alkaa perheiden, päiväkodin, koulun, taiteilijoiden, yhdistysten ja järjestöjen yhteistyöstä, jatkuu kunnan virkamies- ja luottamushenkilöstön pedagogiseen ymmärrykseen ja päätyy lopulta instituutioiden, politiikkojen, ministeriöiden ja ministereiden generatiiviseen ajatteluun tai sen puuttumiseen. 

Nykyajan kansalaisjärjestöt ja yhdistykset ovat osaavia. Monet niistä toimivat paitsi suurella sydämellä, myös tietotaidolla. Kuntien tuki kulttuurille on ristiriidassa sen kanssa, kuinka pienellä saadaan aikaan paljon laadukasta yhteishyvää ja yhteistyötä. Taide ja kulttuuri ovat alle yksi prosentti valtion kokonaismenoista ja kun kunnassa leikataan, niin jo muutoinkin näistä olemattomista satasista ensimmäisenä. Se osoittaa kuvan, toisin sanoen ajattelun pienuutta. Pieni raha on niin paljon tajuttavampi, vaikka panoksen ja tuotoksen suhde on aina se, mikä kaikessa ennaltaehkäisevässä toiminnassa muutoinkin. Yhteisöllisyyden tukeminen on ollut aina taloudellisesti ja inhimillisesti kannattavaa myös yksilöllisesti – kaikilla mittareilla.

Jotenkin jopa kulttuuria ja sivistystä karttelevallekin saadaan raportissa luotua näkökulma taiteen ja kulttuurin taloudellisten ja sosiaalisten vaikutusten tunnistamiseen. Uskon, että raportin jalkauttaminen osaksi kunta- ja maakuntahallinnon virka- ja luottamushenkilöiden yhteistä ymmärrystä kohentaisi kuntien kulttuuritoiminnan marginaalista asemaa ja aliarvostusta.

Tällöin kunnissa saattaisi vähentyä hallintokuntien eroja korostava ajattelu ja tulevaisuuteen kantava ajattelu vahvistuisi. Tällöin puoli vuotta kestävän taidekasvatusproduktioni tuki voisi mennä sosiaalitoimen tai etsivän nuorisotyön momentilta siinä missä kulttuuritoimen taskurahoista.

 ”Taidetta ja kulttuuria ei

tarvitse tukea säälistä.”

Kunnissa pankit tekisivät vaikka vain omaa etuaan katsoen viisaasti antaessaan miljoonavoitostaan prosentin tai pari lähiyhteisön henkiseen viljelyyn. Tämä raportti selittää niin pankinjohtajalle, kunnanjohtajalle kuin sivistystoimen strategiselle ja operationaaliselle johdolle miksi. Mihin tässä mitään viestijoukkuetta tarvitaan?

Toivoa luovassa pedagogiikassa olemme jokainen kasvavia ja toistemme kasvattajia. Kestävä tulevaisuus rakentuu säikeen verran meidän jokaisen varassa ja sen täytyy olla muutakin kuin markkinakysynnän määrittelemää. Tätä itsestäänselvyyttä täytyy valitettavasti toistaa. Siksi raportti saisi kulua mahdollisimman monen käsissä ja lisätä yhteisymmärrystä siitä, että sivistystahtoisuus on aivan jotain muuta kuin kissanristiäisiä veronmaksajien rahoilla.

Hyvät raportin tekijät, toivon, että raportti lähetetään jokaiseen kuntaan. Ja sen jälkeen, menkää perässä. Menkää kuntien johtoryhmiin keskustelemaan, mitä toimenpide-ehdotusten pohjalta juuri tässä kunnassa aiotaan tehdä. Siellä sivistyshorisontissa kun pitäisi siintää muutakin kuin ”kun meillä on nämä pienet henkilöresurssit” -ajattelu.

Omassa kuplassani taiteellisen tutkimuksen tekijänä päädyn vasta ilmestyneessä Suomen sosiaalipedagogisessa vuosikirjassa toiveeseen taiteen tuottamasta tiedosta asiantuntijatietona. Tällöin päätyisimme puhumaan raaistumisen ja hienovaraistumisen janalla myös siitä, mitä sivistys laajasti ottaen on ja mitä se pitää sisällään. Ja näkisimme, että taidetta ja kulttuuria ei tarvitse tukea säälistä.

Jään odottamaan. 
  
Satu Olkkonen 
Tutkijatohtori, CfAR (Taideyliopiston Centre for Artistic Research -laitos)
 
Tutkijatohtori Satu Olkkonen (TeT, FM, draamakasvatuksen opettaja) on kiinnostunut yhteiskunnan näkyväksi tekemisestä mm. dokumenttiteatterin keinoin. Taiteellisen tutkimuksen lisäksi Olkkonen toimii aktiivisesti taiteen kentällä kulttuuritapahtumien järjestäjänä ja yhteiskunnallisiin keskusteluihin osallistujana. Huhtikuussa Multialle ensi-iltaan tuleva Sadun koululaismusikaaliohjaus ohjaus käsittelee lastensuojelun tarvitsijoiden kokemuksia yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin pääkaupunkiseudun nuorten turvatalojen kanssa.

Cuporen blogin uudella Vieraskynä-palstalla kuullaan vierailevien kirjoittajien kommentteja ajankohtaisiin kulttuuripolitiikan aiheisiin.