Sinnikkyyttä ja intohimoa: Elokuva-alalla toimimisen eetoksesta

Juuri ilmestyneessä tutkimuksessa Sinnikkyys ja rakkaus liikkuvaan kuvaan selvitimme elokuva-alalta valmistuneiden työllistymistä ja heidän näkemyksiään työllistymiseensä vaikuttaneista tekijöistä ja omista toimintamahdollisuuksistaan alalla. Kiinnostuksen kohteena oli erityisesti, miten yhdenvertaisuus tässä suhteessa toteutuu sukupuolten ja eri ammattiryhmien välillä. Tässä hipaisen tutkimuksen osa-aluetta, joka palautuu tutkimuksen otsikkoon sinnikkyys: alalla jaksamista. 

Tutkimuksessa tulee esille elokuva- ja tv-alan piirteitä, jotka haastavat työssä jaksamista. Kilpaillulla alalla töiden saaminen on epävarmaa. Työskentely on usein projektiluontoista, mikä tekee työkentästä pirstaleisen. Siksi työura saattaa olla ”jatkuvaa heittelyä toisaalta ylikuormittumisen ja toisaalta itsetuntoa syövän työttömyyden kanssa.” Työpäivien pituudet ja ajankohdat vaihtelevat, myös ennustamattomasti, jolloin työn ulkopuolisen elämän järjestäminen voi olla hankalaa. Alalla on lisäksi työssä jaksamisen kannalta haitallisia käytäntöjä, jotka johtuvat osittain kiireestä ja heikosta resursoinnista. Työmahdollisuuksiin ja alalla toimimiseen liittyvät epätasa-arvoisuuden kokemukset ovat yleisiä, ja erityisesti naiset ovat kohdanneet työelämässä syrjintää.

Kaikki tämä koettelee erityisesti naisten jaksamista; yli kolmasosa naisista (mutta vain kuudesosa miehistä) kokee, että heillä ei ole voimavaroja toimia alalla. Kuitenkin ylivoimaisesti suurin osa haluaa jatkossa työskennellä alalla, ja naiset vain hieman harvemmin kuin miehet. Alalla toimivilla edes kokemus epätasa-arvoisuudesta tai syrjinnästä eivät vaikuta jatkohalukkuuteen, millään sukupuolella. Työskentelyä elokuvan parissa halutaan jatkaa koetuista vaikeuksista huolimatta.

Tässä kohtaa allekirjoittanut alkoi kuulla etäisiä kaikuja 1990-luvun alusta, jolloin ilmestyi Matti Kortteisen työelämää käsittelevä tutkimus Kunnian kenttä. Tutkijasosiologi löysi koneistajien ja pankkitoimihenkilöiden (koneistajat olivat poikkeuksetta miehiä, pankkitoimihenkilöt naisia: työelämän sukupuolittumista vahvimmillaan!) työtarinoista selviytymiskertomuksen: on kovaa, on pakko yrittää selvitä, on selvinnyt ja on ylpeä siitä. Tämän Kortteinen nimeää selviytymisen eetokseksi. 

Voi olla, että tutkimusajankohdan tilanteen huomioiden metallimiehillä ja pankkivirkailijoilla ei ollut juuri valinnanvaraa. Molempia ajoi eteenpäin pelko työpaikan menettämisestä. Myös elokuva-alalla työskentelevän asema on usein hauras. Mutta siinä missä Kortteisen kuvaamia työntekijöitä motivoi luovuttamisen ja sitä myötä kunnian menettämisen uhka, elokuva-alalla toimivia näyttäisi ajavan alaa kohtaan koettu intohimo. Elokuva-alan (nais)duunari ehkä kohtaa syrjintää, kokee että alalla työllistytään epäreiluin perustein, ja tekee ympäripyöreitä päiviä jäädäkseen taas pian työttömäksi. Silti hän toivoo työllistyvänsä pian taas – koska haluaa toimia juuri tällä alalla. 

Taidealoilla taiteellisesta työstä puhutaan yhtäältä omistautumisen, jopa uhrautumisen kautta, jolloin muun (työ)elämän pelisääntöjen sovittamista työskentelyyn ei välttämättä pidetä tärkeänä. Toisaalta taidealan työ yhä yleisemmin nähdään minä tahansa työnä, jolloin esiin nousevat tasa-arvoisuuden ja työsuojelun kaltaiset seikat. Tutkimuksen perusteella elokuva-alalla jaksamiseen liittyvät ongelmat ovat osittain seurausta näiden toimintakulttuurien törmäämisestä työelämässä. Alaa kohtaan koetusta intohimosta ja toimijoiden sinnikkyydestä huolimatta ei tule tuudittautua ajatukseen, että epäkohtiin ei tarvitsisi puuttua. Lisääntynyt keskustelu työolosuhteista, syrjinnästä ja tasa-arvosta kulttuurialoilla antaa viitteitä siitä, että toimintakulttuuri on muuttumassa, ja tämän nostivat esiin myös useat elokuva-alalla toimivat.