Puolueellista kulttuuripolitiikkaa

Blogi 29.3.2019 Teksti: Olli Jakonen, Vappu Renko

Puoleellista kulttuuripolitiikkaa -tekstin kuvituskuva Cuporen blogissa.Valokuvaaja Volker von Bonin 1965. Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0.

”Tieteitten ja taiteitten ponteva kukoistus meidän maassamme on meistä tärkeimpiä ehtoja sille asialle, että Suomen kansa voisi saavuttaa ja säilyttää arvoisan sijan kansain ryhmässä. Sen tähden onkin tieteellisen ja taiteellisen työnteon edistäminen kaikilla sopivilla keinoilla mielestämme valtion tärkeimpiä tehtäviä.” (Liberaalisen puolueen ohjelma, 1880*)

Sunnuntaina 14.4.2019 valitsemme 38. kerran edustajamme valtiopäiville. Vaihtoehdot ovat rajatut: eduskuntavaaliehdokkaita voivat asettaa vain rekisteröidyt puolueet sekä valitsijayhdistykset. Poliittiset puolueet ovat siten keskeisiä kansan tahdon välikappaleita ja samalla merkittäviä kulttuuripoliittisia vaikuttajia.

Kulttuuripolitiikka on tapa, jolla kulttuuri organisoituu yhteiskunnallisessa toiminnassa. Puolueet muovaavat tätä tapaa monin tavoin. Puolueista koostuva eduskunta säätää kulttuuria koskevat lait ja päättää valtiontaloudesta. Niiden vaikutuspiiri ulottuu eduskuntataloa laajemmalle yhteiskunnan ja julkishallinnon rakenteisiin. Puolueet ovat avainpaikalla määrittelemässä sitä, mitä kulttuuripolitiikka on ja miten sitä yhteiskunnassa harjoitetaan. Puolueilla on omia kulttuuriin kohdistuvia asenteitaan ja tavoitteitaan.

Mitä puolueet sitten ajattelevat taiteesta ja kulttuurista? Puolueiden näkemyksistä saa selkoa etenkin niiden erilaisista ohjelmista: laajoista yleisohjelmista, rajatusti taide- ja kulttuuripolitiikkaa ja muita politiikkalohkoja koskevista erityisohjelmista sekä vaalikauden tavoitteita esittelevistä vaaliohjelmista. Puolueet kirjaavat ohjelmiinsa uskomuksia, periaatteita ja toiminnallisia tavoitteita. Ohjelmat ovat puoluekuvan luojia ja poliittisia tekoja, joilla pyritään vaikuttamaan ja saamaan kannatusta. Ohjelmissa tarjotaan kansalaisille tietoa ja näkemyksiä yhteiskunnallisista asioista sekä poliittisia tulevaisuuden vaihtoehtoja.

Tässä tekstissä keskitymme kulttuuripolitiikkaan kevään 2019 eduskuntapuolueiden vaaliohjelmissa, joissa puolueet listaavat päätavoitteensa tulevalle vaalikaudelle. Vaaliohjelmat ovat puolueiden keskeisiä toiveita. Jos puolue nousee hallitukseen, saattaa ohjelmien tavoitteita siirtyä suoraan hallitusohjelmaan. Näin kävi esimerkiksi keväällä 2015, kun taiteen ja kulttuurin saavutettavuus poimittiin Keskustan kulttuuriin liittyvistä tavoitteista Sipilän hallituksen kärkihankkeeksi. Ohjelmilla on kulttuuripoliittista merkitystä.

Puolueiden ohjelmatyö ei tapahdu tyhjiössä, vaan se saa vaikutteita hallinnosta ja muualta ympäröivästä yhteiskunnasta. Kulttuuripolitiikka tuli 1960-luvulla osaksi kehittyvän suomalaisen hyvinvointivaltion yhteiskuntapolitiikkaa, jolloin myös puolueiden tuli ottaa aiheeseen kantaa. Hallinnon vaikutus on vahva. Esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön syksyllä 2018 puolueille lähettämät hallitusohjelmatavoitteet näkyvät puolueiden vaali- ja kulttuuriohjelmissa.

Puolueiden näkemysten taustalla vaikuttavat myös erilaiset puolueideologiat. Käytännössä nykyisten puolueiden näkemykset ovat yleispuoluekehityksen myötä lähentyneet toisiaan. Puolueilla on silti edelleen eroja, myös kulttuuripolitiikassa. Kulttuurikysymysten saama painoarvo ja luonne puolueiden ohjelmissa heijastaa niiden asemaa puolueiden preferensseissä yleisemminkin.

Kevään 2019 eduskuntavaaliohjelmista erottuu kaksi keskeistä kulttuuripoliittista jakolinjaa.

Ensimmäinen liittyy määrään. Vihreät, Perussuomalaiset ja Sininen tulevaisuus eivät mainitse kulttuuria vaaliohjelmassaan lainkaan. Muut nykyiset eduskuntapuolueet ovat joko omistaneet taide- ja kulttuuripolitiikalle oman osionsa (SDP ja Vasemmistoliitto) tai käsittelevät kulttuuria osana muita vaaliohjelmansa osa-alueita (RKP, Kokoomus, Keskusta ja KD). Määrällisessä vertailussa SDP vetää puolueista pisimmän korren: puolueen vaaliohjelman kulttuuriosio sisältää 442 sanaa. Vasemmiston kulttuuripuhunta koostuu 144 sanasta.

Toinen jakolinja liittyy sisältöihin. Vasemmistoliitto ja SDP käsittelevät taide- ja taiteilijapolitiikkaa ja yleisemmin kulttuuripolitiikkaa huomattavasti muita puolueita monipuolisemmin. Molempien puolueiden vaaliohjelmista löytyy oma taidetta ja kulttuuria käsittelevä osionsa, jossa käsitellään laajasti myös taiteilijoiden asemaa, ammattimaisen taiteen tukemista sekä kulttuurin tukijärjestelmää. Muut puolueet linjaavat kulttuuripolitiikkaa yleisemmällä tasolla ja osana laajempia yhteiskunnallisia tavoitteita. Ne mainitsevat esimerkiksi palveluiden saatavuuden, Keskusta, Kokoomus ja KD erityisesti lasten ja nuorten mahdollisuudet kulttuuriharrastuksiin.

Vaaliohjelmat eivät kuitenkaan kerro koko kuvaa puolueiden kulttuuripoliittisista näkemyksistä. Kaikilla nykyisillä eduskuntapuolueilla – Perussuomalaisia ja Sinisiä lukuun ottamatta – on viimeisen kymmenen vuoden ajalta myös oma kulttuuripoliittinen erityisohjelmansa.

Nykyisen punavihreän opposition puolueista (Vasemmistoliitto, SDP ja Vihreät) kukin on julkaissut laajan kulttuuripoliittisen erityisohjelmansa aivan viime vuoden aikana. Myös Keskusta ja Kokoomus ovat julkaisseet hiljattain omat kulttuurilinjaukset.

Erityisohjelmissa kulttuuripolitiikkaa käsitellään vaaliohjelmia kattavammin. Ne ovat pullollaan kulttuuripoliittisia avauksia ja näkemyksiä, joista ammentaa myös vaalien jälkeen.

Miksi nämä avaukset sitten eivät aina päädy vaaliohjelmien sivuille asti? Ja mikä on näiden erilaisten ohjelmien suhde käytäntöön? Voiko kulttuuripolitiikka kuulua puolueiden vaalikauden prioriteetteihin, jos sitä ei mainita vaaliohjelmassa?

Se jää nähtäväksi.

PS. Lue haastattelumme tästä samasta aiheesta Teostorysta. Seuraamme puolueellista kulttuuripolitiikkaa myös vaalien jälkeen, jolloin käsittelemme blogissa seuraavaa hallitusohjelmaa ja sen yhteyksiä puolueiden kulttuuripoliittisiin näkemyksiin.

Lue lisää:

Kevään 2019 vaaliohjelmat