Onko nyt kulttuuripolitiikan aika?

Opetus- ja kulttuuriministeriö tiedotti 12.10. leikkaavansa taiteen ja kulttuurin vuoden 2022 rahoituksesta 18,4 miljoonaa euroa. Tätä perustellaan sillä, että rahapelitoiminnan tuotot vähenevät eikä niiden sovittu kompensaatio ole kattava.[1]

Vaikka Veikkauksen kautta valtiolle tulleet tulot ovat laskeneet merkittävästi koronan aikana[2], tämä ei yksin ole syy taiteen ja kulttuurin rahoituksen leikkauksille. Leikkaukset on nähtävä seurauksena Suomen kulttuurin rahoitusjärjestelmän rakenteesta ja sitä ylläpitävästä kulttuuripolitiikasta.

Epävakaus erityispiirteenä

Valtio rahoittaa kulttuuria noin 1,33 miljardilla eurolla vuosittain (vuoden 2019 tieto, ml. YLE). Siitä suunnataan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoiman niin sanonut ”kulttuuribudjetin” (budjettiluokka 29.80) kautta noin 450 miljoonaa euroa, josta noin 45 prosenttia kuului parlamentaarisesti neuvoteltavaan budjettikehykseen. Loput tulee rahapelitoiminnan tuloista, jotka kanavoidaan valtiontalouden kehysjärjestelmän ulkopuolella.[3]

Kulttuurin rahoituksella rahapelivaroista on Suomessa lähes sadan vuoden taakse ulottuvat juuret, joita kuvataan Cuporen keväällä julkaisemassa työpaperissa[4]. Rahapelitoiminnan tuottojen käyttö kulttuuriin ja muihin sivistys- ja hyvinvointipolitiikan osa-alueisiin on suomalaisen järjestelmän erityispiirre, jota 1990-luvun lama entisestään vahvisti.

Vähitellen toteutetut uudistukset ovat luoneet tilanteen, jossa kulttuurin rahoitusta on pystytty ylläpitämään rahapelituotoilla ilman laajaa kulttuuripoliittista keskustelua tai kokonaisharkintaa.

Kun kasvava osa kulttuurin ja taiteen rahoituksesta on kanavoitu valtiontalouden kehysjärjestelmän ulkopuolella, rahoituksen kehitystä ei ole voitu ennakoida eikä kulttuuripoliittisista painopisteistä neuvotella. Tämä on luonut irrallisen rahoitusjärjestelmän, joka on toiminut lähinnä budjettiteknisenä kirjanpitona vakiintuneen korvamerkityn jaon perusteella.

Yhteiskuntapoliittisia valintoja

Valtion monopoli rahapelitoiminnasta on ollut vaakalaudalla jo pitkään: on ollut hyvin tiedossa, ettei budjettikehyksen ulkopuolinen järjestelmä ole kestävä.[5]

Rahapelijärjestelmän tulevaisuuden vaihtoehtoja selvittänyt työryhmä esitti alkuvuonna 2021, että rahapelituotot ohjataan valtion yleiskatteellisiksi tuloiksi ja nykyiset edunsaajat siirretään budjetin kehysmenettelyn piiriin.

Työryhmä listaa raportissaan kahdeksan perustelua. Nämä ovat ristiriidattomuus, riippumattomuus, tehokkuus, suunnitelmallisuus, vaikuttavuus, tasa-arvoisuus, uusiutuvuus ja eettisyys.

Kääntöpuolena mainitaan, että ehdotus tekisi kansalaisyhteiskunnan rahoituksen riippuvaiseksi poliittisista päätöksistä ja epävarmuudesta: edunsaajien rahoituksen “ei pidä olla kansanvallan ulottumattomissa, mutta sen tulee olla suojassa liian äkkinäisiltä poliittisilta suhdanteilta”.[6]

Kuitenkin kansallisen kulttuurin riippuvaisuus poliittisista päätöksistä on juuri kulttuuripolitiikkaa. Kulttuuripoliittisilla päätöksillä on mahdollista varmistaa esimerkiksi perustuslaissa taattu taiteen vapaus sekä kaikkien oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin. Rahapelituottoihin nojaavan ja poliittiseen keskusteluun heikosti yhdistyneen kulttuurirahoituksen voidaan katsoa johtaneen tilanteeseen, jossa kukaan ei ota kulttuuripoliittista vastuuta.

Kulttuuripoliittisten tavoitteiden merkitys

Suomea vertaillaan nyt syntyneissä keskusteluissa Ruotsiin. Ruotsalainen kulttuuripolitiikka on lähes viisi vuosikymmentä perustunut parlamentaarisesti sovittuihin kulttuuripoliittisiin tavoitteisiin. Tavoitteiden vaikutuksia seurataan säännöllisesti ja tarkkaan valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Niiden pohjalta kehitetään uusia rahoitusrakenteita sekä täsmennetään ja kohdennetaan sovittuja toimenpiteitä.

Suomessa ei ole Ruotsin tapaan valtiopäivien hyväksymiä, kansallisia kulttuuripoliittisia tavoitteita.[7] Ilman yleisiä tavoitteita ei ole myöskään ollut tarvetta luoda säännöllisesti kokonaiskuvaa kansallisen kulttuuripolitiikan keinoista ja vaikutuksista.

Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa kulttuurin alalla tavoitellaan luovien alojen työpaikkojen lisääntymistä sekä kulttuuripalvelujen saavutettavuutta. Hallinnon tasolla opetus- ja kulttuuriministeriön ohjenuorana ja työkaluna toimii kulttuuripolitiikan strategia. Siinä tavoitellaan vuoteen 2025 mennessä taiteellisen ja muun luovan työn tekemisen edellytysten parantumista, kulttuurin osallistumisen vahvistamista sekä kulttuurin vahvan ja elinvoimaisen perustan säilyttämistä.[8] Nämä tavoitteet kehystävät ja suuntaavat ministeriön työtä, mutta niiden kulttuuripoliittista sisältöä tai arvopohjaa ei ole vahvistettu parlamentaarisesti.

Kulttuuristen ekosysteemien horjuminen

Taide ja kulttuuri ovat perustavanlaatuisesti yhteydessä yhteiskunnan muodostumiseen ja kehitykseen. Viimeistään koronapandemian seuraukset ovat tehneet näkyväksi, kuinka kulttuuriala ja sen eri toimijat ovat laaja, monella yhteiskunnan alueella vaikuttava, keskinäisriippuvainen ja elinvoimaisuutta synnyttävä verkosto, ekosysteemi.

Keskinäisriippuvuus johtaa siihen, että joidenkin osien kuihtuminen uhkaa koko systeemin elinvoimaa. Pieneltä kuulostavalla rahoitusleikkauksella saattaa olla tuhoisat seuraukset, jos sen vaikutuksia ei hahmoteta koko ekosysteemin horjumisen riskinä. Nämä vaarat ovat suuret etenkin kulttuurin saralla, joka kytkeytyy hyvin vahvasti koko yhteiskunnan perustaa luovien merkitysten ylläpitoon, kehitykseen ja jatkuvuuteen.

Rahapelijärjestelmän tulevaisuutta selvittänyt työryhmä totesi keväällä 2021, että edunsaajien rahoituksen mitoittaminen, tehostaminen ja vaikuttavuuden arviointi osana budjetin kehysmenettelyä tarvitsee huolellisen valmistelun ja suunnitelman. Suunnitelman tulisi myös perustua parlamentaarisen tason keskusteluun rahoituksen perusteista. Tällä valmistelulla on jo kiire.

Viitteet:

[1] https://minedu.fi/-/rahapelitoiminnan-tuottojen-vahenema-kohdennettu (luettu 14.10.2021)
[2] https://www.veikkaus.fi/fi/yritys#!/yritystietoa/veikkaus-numeroina  (luettu 14.10.2021)
[3] S. 85. Jakonen, Kurlin Niiniaho, Oksanen-Särelä ja Sokka, 2021. Rahapelitoiminnan tuotot kulttuurille vuonna 2019. Määrä ja kohdennukset. https://www.cupore.fi/fi/julkaisut/tyopaperit/rahapelitoiminnan-tuotot-kulttuurille-vuonna-2019
[4] Jakonen ym. 2021.
[5] Ks. mm. Heiskanen, I., Ahonen, P. & Oulasvirta, L. (2005). Taiteen ja kulttuurin rahoitus ja ohjaus: kipupisteet ja kehitysvaihtoehdot. Cuporen julkaisuja 6. Kulttuuripolitiikan tutkimuksen edistämissäätiö.
[6] S. 11. Valtioneuvosto (2021). Suomalainen rahapelijärjestelmä muutoksessa. Tulevaisuuden vaihtoehtoja. Selvitystyöryhmä: Erkki Liikanen (pj.), Liisa Hyssälä, Kalevi Kivistö, Osmo Soininvaara, Ulla-Maj Wideroos, Teemu Pekkarinen (siht.). Valtioneuvoston julkaisuja 2021:12. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162878
[7] Ks. esim. Maria Hirvi-Ijäs & Vappu Renko 2020. ”Sen Ruotsin mallin mukaan…”. Kunnallisen kulttuuripolitiikan harjoittaminen Suomessa ja Ruotsissa. Katsaus. Cuporen työpapereita 11. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore. https://www.cupore.fi/fi/julkaisut/tyopaperit/sen-ruotsin-mallin-mukaan 
[8] Opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripolitiikan strategia 2025. https://minedu.fi/julkaisu?pubid=URN:ISBN:978-952-263-466-5