Kuinka tehdä vaalikaudet ylittävä kulttuuripoliittinen selonteko?

Selonteko on määritelmänsä mukaisesti selvitys tai tilannekatsaus tietystä aiheesta. Valtioneuvoston selonteossa on kyse kansainvälisiä suhteita tai valtakunnan hallintoa koskevasta selvityksestä, jonka hallitus antaa eduskunnalle.[1] Selonteko voi parhaimmillaan muodostaa aihealueensa osalta pohjan linjauksille, joiden perustalle voidaan jatkossa rakentaa konkreettisia toimenpiteitä.

Petteri Orpon hallitusohjelman mukaan hallitus laatii kulttuuripoliittisen selonteon.[2] Selonteon tavoitteena on ”luoda kunnianhimoinen tulevaisuuskuva, joka mahdollistaa Suomen taide- ja kulttuuripolitiikan pitkäjänteisen kehittämisen.”[3] Valmisteilla olevan selonteon on määrä näyttää taide- ja kulttuuripolitiikan suuntaa jopa 2040-luvulle asti.

Mitä kaikkea pitkäjänteisen vision muotoilu ja etenkin toteutus vaativat?

Tarkastelemme tässä kirjoituksessa kulttuuripoliittisen selonteon valmistelua Valtiontalouden tarkastusviraston neljän suosituksen valossa (Vaalikaudet ylittävien hankkeiden ja uudistusten valmistelu, 2024). [4] Hyödynnämme lisäksi sitaatteja kulttuuriasiainneuvos emeritus Esa Pirneksen haastattelusta[5].

1. Riittävät edellytykset tulokselliselle valmistelulle

Kokemukseni on se, että selontekoja tai ohjelmia valmistelevat työryhmät ovat hyvin paneutuvia ja vastuullisia. Yleensä niissä koetetaan saada kokonaisuus haltuun ja linjauksia ja toimenpide-ehdotuksia tehdään aktiivisesti. (Pirnes, 2024.)

Tekeillä olevan kulttuuripoliittisen selonteon valmistelutahti on tiivis. Selontekoa valmisteleva työryhmä nimettiin marraskuussa 2023, ja sen on määrä saada työnsä päätökseen kesäkuussa 2024.[6]

Kulttuuri politiikan alueena on tunnetusti monitahoinen. Nykyään keskustelun taidepolitiikasta on usein korvannut keskustelu laajemmasta kulttuuripolitiikasta. Kulttuuripolitiikka koostuu useista erilaisista risteävistä teemoista aina taiteesta kulttuuriseen moninaisuuteen ja median merkitykseen.

Selontekotyön kiivastahtisessa valmisteluprosessissa olisi huomioitava nykyisten kulttuuripoliittisten kysymysten moniulotteisuus. Samaan aikaan asiakokonaisuus ei voi olla liian monimutkainen ja laaja suhteessa hallittavuuteen ja valmistelutyön resursseihin.

2. Tavoitteiden selkeys, johdonmukaisuus ja pysyvyys

Osa [aiemman selonteon toimenpiteistä] oli ”ikuisuuskysymyksiä” tai yleisluontoisia, kuten taiteilijoiden sosiaaliturvan kehittäminen ja taide- ja taitoaineiden aseman vahvistaminen, osa yksityiskohtaisia tai ajankohtaisia, kuten Taiteen keskustoimikunnan muuttaminen Taiteen edistämiskeskukseksi ja toimenpiteiden lisääminen nettipiratismin estämiseksi. (Pirnes, 2024.)

Uudessa kulttuuripoliittisessa selonteossa on tarkoitus esittää tulevaisuuskuva ja toimenpiteet, joiden ”perustana on taide- ja kulttuurialan tilannekuva sekä keskeiset toimintaympäristöä muuttavat tekijät”.[7]

Viimeisin kulttuuripoliittinen selonteko Suomessa on Valtioneuvoston selonteko kulttuurin tulevaisuudesta (2011).[8] Tätä edeltävä kulttuuripoliittinen selonteko oli vuodelta 1993, joskin taide- ja taiteilijapoliittisesta ohjelmasta valtioneuvosto teki periaatepäätöksen vuonna 2002. Nykyinen työ toistaa kulttuuripoliittisten mietintöjen, parlamentaaristen selontekojen ja periaatepäätösten noin kymmenvuotista sykliä[9].

Selonteon ohjausvaikutuksen tulisi periaatteessa olla monivuotinen, jopa vuosikymmeniä pitkä. Vuonna 2011 päivänvalon nähnyt selonteko linjaa kulttuuripolitiikkaa vuoteen 2035 saakka – siis lähes yhtä pitkään kuin nyt tekeillä oleva selonteko.

Taiteen ja kulttuurin toimintaympäristö on yhä nopeammassa muutoksessa: muun muassa vuoden 2008 finanssikriisin pitkä varjo leikkauksineen, digitalisaatio, sosiaalinen media ja alustatalous, koronapandemia, globaali turvallisuusympäristön järkkyminen sekä yhteiskunnallisen polarisaation[10] syveneminen perustelevat myös kulttuuripoliittisten tavoitteiden ja toimenpiteiden uudelleenarviointia.

Selonteon valmistelussa on siten tärkeää tehdä yhteiskunnallista analyysia siitä, miten nykyiset ja tulevat kehityskulut[11] ohjaavat Suomen kulttuuripolitiikkaa pitkällä tähtäimellä.

Samaan aikaan kulttuuripoliittisten tavoitteiden selkeys, johdonmukaisuus ja pysyvyys edellyttävät olemassa olevien päämäärien tunnistamista.

3. Valmisteluun osallistuvien riittävä ja yhteinen tietopohja

— kun tarvittaisiin keskittymistä keskeisimpiin asioihin ja linjauksiin sekä priorisointeja, se ei tahdo oikein onnistua. Mukaan halutaan kaikki mahdolliset asiat, mitä kulttuuripolitiikkaan katsotaan kuuluviksi tai jotka ovat ajankohtaisia. Viestinnällisesti ja siten vaikuttavuuden kannalta tämä ei ole välttämättä toimivin ratkaisu. (Pirnes, 2024.)

Vaalikaudet ylittävän politiikan valmistelu ja toteuttaminen on vaikeaa. Se vaatii esimerkiksi selkeitä ja johdonmukaisia tavoitteita sekä parlamentaarista yhteistyötä. Tavoitteiden tulisikin pohjata mahdollisimman laajaan parlamentaariseen yhteisymmärrykseen, jotta ne voivat toimia ohjenuorana vaihtuvien hallitusten politiikoille myös jatkossa. Samalla tietenkin kukin hallitus päättää, mitä se vaalikauden aikana edistää. Oman lisämausteensa soppaan tuo hallinnon suuri vaikutus kulttuuripolitiikassa.

Uutta kulttuuripoliittista selontekoa valmistellaan parhaillaan yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Esimerkiksi kyselyjä, kuulemisia ja tilaisuuksia on toteutettu maan eri alueilla. Kansalaisilla on ollut jopa mahdollisuus kutsua työryhmän jäseniä keskustelemaan omiin olohuoneisiinsa.[12]

Jotta uusi selonteko voi nousta yksittäisen hallituksen politiikan yläpuolelle ja toimia pitkäjänteisenä parlamentaarisena ohjenuorana, sen on perustuttava laajaan poliittiseen ja yhteiskunnalliseen konsensukseen. Tämä edellyttää avointa dialogia ja yhteistyötä kaikkien poliittisten puolueiden, päätöksentekijöiden, hallinnonalojen sekä kulttuurialan toimijoiden kanssa. Eduskuntakeskustelun lisäksi on oleellista, mitä selontekoprosessin eri vaiheissa tapahtuu ja kuinka keskustelu eri osapuolten välillä saadaan jatkumaan.

Keskeistä on paitsi taide- ja kulttuuritoimijoiden myös muiden kulttuuripolitiikkaan vaikuttavien tahojen kuten poliittisten puolueiden ja eri hallinnonalojen kuuleminen osana prosessia. Samaan aikaan on tehtävä valintoja siitä, miten tavoitteita asetetaan tärkeysjärjestykseen.

4. Laadukkaan toimeenpanon edellytysten huomiointi

Selonteot ja vastaavat merkittävät linjausdokumentit vaikuttavat kulttuuripolitiikkaan näyttämällä kehittämisen suuntaa, mutta riskinä on niiden jääminen taka-alalle melko pian valmistumisensa jälkeen. Pitäisi olla joku selkeä mekanismi, jolla selonteon linjaukset pidetään elossa ja toimintaa ohjaavina. (Pirnes, 2024.)

Selonteossa on tarkoitus linjata ”keskeiset toimet tavoitteiden saavuttamiseksi”.[13] Tavoitteiden muotoilu itsessään ei ole ongelma. Niitä on listattu lukuisia viime vuosina erilaisissa selvitystöissä, virkanäkemyksissä ja työryhmäjulkaisuissa. Esimerkiksi Kulttuurin aika on nyt ja aina -julkaisussa (OKM, 2022) tavoitteina on antaa kulttuurille sille kuuluva arvostus, kasvattaa hyvinvointia investoimalla kulttuuriin sekä tukea tekijöitä ja vahvistaa samalla taloutta.

Viimeisimmässä selonteossa listataan myös kattava joukko toimenpiteitä. Näihin kuuluvat esimerkiksi kulttuuristen perusoikeuksien toteutumisen lisääminen sekä taiteen instituutioiden ja vapaan kentän yhteistyöjärjestelmän kehittäminen. Viimeisimmän selonteon ongelmana on kuitenkin ollut toimenpiteiden epämääräisyys sekä konkreettisen toteutumisen vastuiden ja seurannan puute.

Onnistunut ylivaalikautinen toimeenpano edellyttää, että toimeenpano otetaan riittävästi huomioon jo valmisteluvaiheessa. Tässä valossa nykyisen selonteon valmistelu edellyttää paitsi vision luomista, myös selkeitä mekanismeja toimenpiteiden seurantaan ja arviointiin. Keskustelun lisäksi eduskunnan tulisi pystyä myös tekemään päätöksiä. Selonteon toimeenpanon suunnitelma tarvitaan pohjaksi.

Kulttuuripoliittisen selonteon on oltava tarpeeksi joustava, jotta se voi mukautua tuleviin muutoksiin. Samalla selonteon tulee säilyttää selkeä suunta yli hallituskausien. Onnistunut selonteko on lopulta sellainen, jossa luodaan tahtotila ja mekanismit ylivaalikautiseen kulttuuripolitiikkaan sekä jota käytetään aktiivisesti tällaisen kulttuuripolitiikan toteuttamisessa.

Esimerkki ylivaalikautisesta tahtotilasta ja konkretiasta löytyy tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopolitiikasta (TKI). Vuonna 2022 säädetyllä ns. TKI-rahoituslailla varmistetaan sitoutuminen valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen tasaiseen kasvuun vuoteen 2030 saakka.[14] Vastaavasti olisi mahdollisuus päättää parlamentaarisesti vaikkapa valtion kulttuurirahoituksen kasvattamisesta tiettyyn osuuteen[15] – esimerkiksi usein puhuttuun yhteen prosenttiin valtion talousarviosta tai määrättyyn osuuteen bruttokansantuotteesta. Tutkimus- ja -innovaationeuvoston tapaan voitaisiin perustaa laaja-alainen kulttuurineuvosto tai vastaava elin toimeenpanemaan selontekoa. Eräs mahdollisuus on harkita, voiko esimerkiksi Taiken yhteydessä toimivan taideneuvoston rakennetta ja mandaattia kehittää tähän suuntaan.

[1] https://www.eduskunta.fi/FI/valtiopaivaasiat/Sivut/Valtioneuvoston-selonteot.aspx [haettu 19.3.2024].

[2] Vahva ja välittävä Suomi : Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma 20.6.2023, s. 92. Selonteon yhteydessä hallitus toteuttaa myös poikkihallinnollisen luovien alojen kasvustrategian.

[3] https://okm.fi/kulttuuriselonteko [haettu 19.3.2024].

[4] https://www.vtv.fi/julkaisut/vaalikaudet-ylittavien-hankkeiden-ja-uudistusten-valmistelu/ [haettu 19.3.2024].

[5] https://journal.fi/kultpol/article/view/142166 [haettu 19.3.2024].

[6] https://valtioneuvosto.fi/hanke?tunnus=OKM044:00/2023 [haettu 18.3.2024].

[7] https://okm.fi/kulttuuriselonteko [haettu 18.3.2024].

[8] https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/75450 [haettu 19.3.2024].

[9] Vastaava prosessi oli vuonna 2002 valmistunut taide- ja taiteilijapoliittinen ohjelma, josta valtioneuvosto teki periaatepäätöksen ja josta käytiin eduskuntakeskustelu. 1990-luvulla tehtiin KUPOLI-komiteanmietintö (1992) sekä valtioneuvoston kulttuuripoliittinen selonteko Eduskunnalle (1993). 1980-luvulla hallitus antoi kulttuuripoliittinen selonteon eduskunnalle vuonna 1982.

[10] Ks. esim. artikkeli Jakonen, Renko & Harding (2024): Challenging the Nordic model? The cultural policies of populist parties in Finland and Sweden. https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/10286632.2024.2313520

[11] Esimerkkinä vaikkapa Sitran megatrendikeskustelut: https://www.sitra.fi/aiheet/megatrendit/ [haettu 19.3.2024].

[12] https://kulttuurijataide.fi/olohuonekeskustelut/ [haettu 18.3.2024].

[13] https://okm.fi/kulttuuriselonteko [haettu 18.3.2024].

[14] https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_211+2022.aspx [19.3.2024].

[15] Laissa ja sen toimeenpanossa voitaisiin pyrkiä kannustamaan rahoituksen monikanavaisuuteen ja yksityisen sektorin kulttuuri-investointeihin. Samalla voitaisiin tarkastella muidenkin kulttuurin rahoituslakien ohjausvaikutusta ja päivitystarpeita.

Kuva: Robin Schreiner, Unsplash