EU:n maaseutuohjelman kulttuurihankkeet
Opetus- ja kulttuuriministeriö tilasi syksyllä 2014 Cuporelta selvityksen EU:n maaseutuohjelmassa Suomessa (Manner-Suomen maaseutuohjelma) ohjelmakaudella 2007-2013 toteutetuista kulttuurin kehittämishankkeista ja yleisesti maaseutuohjelman rahoituksen kohdistumisesta taiteelle sekä kulttuurille.
Raportissa arvioidaan alustavasti myös maaseutuohjelman rahoituksen kulttuuripoliittista vaikuttavuutta. Selvitys jatkui vuoden 2015 tammi-helmikuulle asti. Hankkeen tutkijana toimi Olli Jakonen.
Yhteensä ohjelmakaudella 2007-2013 Manner-Suomen maaseutuohjelmassa toteutettiin 1075 kulttuurihanketta, joiden yhteenlaskettu kokonaisrahoitus (julkinen+yksityinen) oli 71,5 miljoonaa euroa. Valtaosa maaseudun paikallisten kulttuurihankkeiden toteuttajista oli pieniä kolmannen sektorin toimijoita, kuten taide-, kulttuuri-, kotiseutu- sekä perinneyhdistyksiä ja nuorisoseuroja (jotka toteuttivat yli 700 hanketta). Säätiöiden, osuuskuntien ja yhdistysten toteuttamien kulttuurihankkeiden yhteenlaskettu määrä oli noin 800. Myös kunnat ja kuntayhtymät toteuttivat paljon hankkeita. Nimenomaan taide- ja kulttuurialan toimijoiksi luokiteltavat tahot aloittivat yhteensä noin 300 hanketta. Lisäksi toteutettiin välillisesti kulttuurielämää tukevia infrastruktuurihankkeita, kuten nuorisoseurantalojen korjauksia.
Tutkimuksesta syntyneet julkaisut
- Yhteistyöjulkaisut 2015 OKM: Kulttuurin kehittäminen maaseudulla: Kulttuurihankkeet Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa kaudella 2007-2013
- Cuporen julkaisut 2015 Kulttuuripolitiikan yhteys EU:n innovaatio- ja aluepolitiikkaan: EU:n rakennerahastojen ja maaseudun kehittämisohjelman lisäarvo kansalliselle kulttuuripolitiikalle
Hankkeen tutkijat
Tutustu myös näihin hankkeisiin
-
Tutkimus käynnissä
Taide- ja kulttuurialan toimijoiden ansainta- ja rahoitusmallit digitaalisilla alustoilla
Cupore selvittää vuonna 2025 toteutettavassa hankkeessa digitaaliseen kulttuurituotantoon liittyviä ansainta- ja rahoitusmahdollisuuksia, keskittyen etäkulttuuripalvelujen tarjoamiseen digitaalisilla alustoilla.
-
Tutkimus käynnissä
LUOVI - Luovan alan instrumentit ja hallinnolliset rajaukset
Selvitys kartoittaa, miten ja millaisin rajauksin kulttuuri ja luovat alat tällä haavaa määritellään ja tunnistetaan osana valtion tukemaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopolitiikkaa. Analysoimalla luovia aloja sekä kulttuuri- että elinkeinopolitiikan kohteena työssä tarkastellaan tutkimus- ja kehitystoiminnan (T&K) ja luovien alojen välistä suhdetta teoreettisten määrittelyjen, kansainvälisten esimerkkien ja käytännön toimintojen sekä politiikkavastuiden jakautumisen näkökulmasta.