Vankka linnake, joustava sopeutuja vai seisova vesi? Suomalaisen kulttuuripolitiikan viimeaikainen kehitys

Suomalaisen modernin kulttuuripolitiikan lainsäädännölliset puitteet ja institutionaaliset rakenteet viimeisteltiin 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa. Mitä taide- ja kulttuuripolitiikalle on sittemmin tapahtunut? Raportti luo yleiskuvauksen suomalaisesta julkisesta kulttuuripolitiikasta sekä taiteen ja kulttuurin rahoituksesta ja kulttuurin kentän kehityksestä.

Raportissa huomio kiinnitetään erityisesti ajanjaksoon 1990-luvun alusta tähän päivään. Suomalaista kulttuuripoliittista mallia leimaavat oikeudellinen säätely ja institutionaalisuus, joita voi pitää suurimpina syinä myös sen vakauteen ja pitkäikäisyyteen.

Suomea verrataan raportissa Ruotsiin ja Alankomaihin. Ruotsista ja Alankomaista Suomi poikkeaa etenkin aluetason kulttuuripolitiikan vähäisyyden vuoksi.  Molemmissa maissa on myös pyritty rakenteellisesti uudistamaan taiteen ja kulttuurin rahoitusta ja ohjausta. Varsinkin Alankomaissa muutokset ovat olleet merkittäviä, ja niitä ovat edelleen korostaneet kulttuurin julkisen tuen suuret leikkaukset. Suomessa muutos näkyy pienten askelten kehittämisenä.

Ilkka Heiskasen, Pertti Ahosen ja Lasse Oulasvirran vuonna 2005 esittämistä lähitulevaisuuden skenaarioista Suomessa onkin toteutunut lähinnä kulttuuripoliittisen järjestelmän stagnaatio. Voidaan hyvin kysyä, vastaako suomalainen toimintamalli enää parhaalla mahdollisella tavalla taiteen kentän ja koko yhteiskunnan tarpeisiin. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että lainsäädäntöön ja vahvoihin instituutioihin kytkeytyvä järjestelmä on taannut turvaa vaikeina aikoina ja pitänyt kulttuurin kenttää koossa.