Sopimussuhteet muutoksessa

Audiovisuaalisen alan tekijänoikeudellisia kysymyksiä

Julkaisu käsittelee audiovisuaalisten sisältöjen tuotantovaiheen tekijänoikeudellisia sopimuksia ennen kaikkea sopimusehtojen kohtuullisuuden ja alan rakenteessa tapahtuneiden muutosten näkökulmista. Selvityksen kohteena ovat luovan työn tekijöiden ja tuotantoyhtiöiden näkemykset audiovisuaalisen alan sopimusehdoista sekä käyttöoikeuksien hankintaan liittyvät ongelmat. Lisäksi selvitetään sitä, miten teknologinen kehitys on vaikuttanut tuotantoyhtiöiden ja luovan työn tekijöiden ansaintamahdollisuuksiin.

Tutkimuksen aineisto koostui kyselyistä, fokusryhmäkeskusteluista ja asiantuntijahaastatteluista. Tulosten perusteella sekä luovan työn tekijät että tuotantoyhtiöt usein kokevat, että teknologinen kehitys on vaikuttanut heidän mahdollisuuksiinsa saada asianmukainen korvaus oikeuksien siirrosta tai tuotantojen käyttöoikeuksista. Korvausten määrien ei koeta nousseen oikeudenmukaisessa suhteessa sisällön käyttötapojen ja esityskanavien monimuotoistumiseen sekä siirrettävien oikeuksien laajuuteen nähden.

Pääosa kyselyyn vastanneista luovan työn tekijöistä ja tuotantoyhtiöistä koki, että heille on tarjottu kohtuuttomia sopimusehtoja oikeuksien siirrosta. Lisäksi suurin osa kyselyyn vastanneista tuotantoyhtiöistä oli vähintään joskus kohdannut ongelmia hankkiessaan käyttöoikeuksia osana tuotantoa käytettävään teokseen.

Audiovisuaalisella alalla tarkoitettiin tutkimuksessa elokuvien, videoiden ja televisio-ohjelmien tuotantoa ja jakelua. Raportin lopussa esitetään yhdeksän hankkeen aikana käytyihin keskusteluihin perustuvaa kehittämisehdotusta audiovisuaalisen alan sopimusehtojen kohtuullisuuden edistämiseksi sekä käyttöoikeuksien hankintaan liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi.

Tutkimushanke audiovisuaalisen alan tekijänoikeudellisista kysymyksistä on osa Cuporen toteuttamaa Suomen tekijänoikeusjärjestelmän säännöllistä arviointia, joka perustuu säännöllisesti vaihtuviin teemoihin. Arviointityön taustalla on Cuporessa aiemmin muodostettu arviointimetodologia.

Tutkimukset

Hankkeen tutkijat