Aineeton kulttuuriperintö: Esimerkkejä Unescon 2003 yleissopimuksen toteuttamisesta verrokkimaissa
Cupore on laatinut Museoviraston toimeksiannosta selvityksen Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelua koskevan yleissopimuksen toteuttamisesta verrokkimaissa.
Selvityksen tavoitteena on antaa taustatietoa siitä, miten sopimusta on eri maissa toteutettu. Näin pyritään löytämään tiekarttaa Suomen toimintamallille aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimuksen toimeenpanemiseksi ja laajemminkin aineettoman kulttuuriperinnön vaalimiseksi. Selvityksessä kävikin ilmi, että eri mailla on hyvin erilaisia kansallisia tulkintoja. Suurimmassa osassa maita kulttuurista vastaava ministeriö on vastuullinen taho sopimuksen toteuttamisessa.
Lähempään tarkasteluun selvityksessä valittiin 13 eurooppalaista ja kaksi Euroopan ulkopuolista maata. Valittujen maiden osalta selvitettiin millaisiin toimiin sopimuksen toimeenpanemiseksi on ryhdytty ja ketkä ovat olleet tärkeimmät toimijat prosessissa.
Lataa suomenkielinen tiivistelmä selvityksestä.
Lataa englanninkielinen tiivistelmä selvityksestä.