Jussi Lehtonen

Taiteilija-tutkija

Esittely

ArtsEqual-tutkimukseni koostuu kolmesta taiteellisen toimintatutkimuksen projektista. Ensimmäinen on vuosina 2016–2017 yhdessä pakolaistaustaisten taiteilijoiden kanssa Suomen Kansallisteatterissa toteutettava Toinen koti -projekti. Toinen on Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun yleisökontaktikurssin kehittäminen (2018–2019) ja kolmas samoille vuosille ajoittuva vankilateatteriprojekti. Olen kaikissa mukana taiteilija-tutkijana, yleisökontaktikurssilla myös pedagogina. Kaksi jälkimmäistä toteutan yhdessä taiteilija-tutkija Anu Koskisen kanssa.

Toinen koti -projektissa tutkimuksen kohteena on yhteisön muodostaminen pakolaisena Suomeen tulleista ja Suomeen syntyneistä ammattitaiteilijoista. Kyse on tietoisesti kootusta hybridiyhteisöstä, joka on olemassa tietyn asian ilmaisemista varten. Suoritamme projektin yhteydessä yhteisön jäseneksi pääsemiseen ja kielenkäyttöön liittyvää tutkimusta yhdessä Jyväskylän yliopiston soveltavan kielentutkimuksen professorin Sari Pöyhösen kanssa. Samalla on tarkoitus problematisoida kotoutumisen käsitettä ja avata Suomen Kansallisteatteria muualta tulleille esiintyjille ja katsojille.

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ja Sibelius-Akatemian yleisökontaktikurssilla maisterivaiheen opiskelijat valmistavat duettoja näyttelijälle ja muusikolle. Niitä esitetään viidessä erilaisessa hoitolaitoksessa ja vankilassa. Samalla tutkitaan, miten esitykset ja niiden yleisösuhteet muuttuvat esityspaikan ja yleisön myötä. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat näyttelijän ja muusikon yleisökontaktien erot sekä niiden käyttäminen osana esitysten dramaturgioita.

Vankilateatteriprojektissa ilmaisuyhteisö muodostetaan vangeista, vankilan työntekijöistä ja teatterin ammattilaisista. Projektin yhteydessä suoritettavassa tutkimuksessa vankilateatterin merkityksellisyyttä pohditaan vankien, vankilan henkilökunnan, taiteen ja taiteilijoiden sekä yhteiskunnan näkökulmista. Kyseessä on taiteellisen toimintatutkimuksen hanke, jonka yhteydessä pohditaan myös kysymyksiä taiteen itseis- ja välinearvoista.