Kulttuuripalvelujen tarjonta eriytyy ja keskittyy kaupunkeihin

Uutiset   16.12.2024  

Valtion osarahoittamien kulttuuripalvelujen tarjonta ja alueellinen saavutettavuus ovat eriytyneet monin tavoin eri puolilla Suomea ja erilaisissa kunnissa, käy ilmi tänään julkaistusta raportista. Palvelut keskittyvät edelleen vahvasti kaupunkimaisiin kuntiin lukuun ottamatta kaikissa kunnissa tarjolla olevaa kirjastotoimintaa.

Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen tutkimuksessa koottiin tietoa kulttuuripalveluista, joiden kustannuksiin valtio osallistuu yhdessä kuntien tai muiden toimijoiden kanssa.

Palvelut keskittyvät kaupunkeihin ja Uudellemaalle

Tutkimus osoittaa, että valtion osarahoittamat kulttuuripalvelut keskittyvät vahvasti kaupunkimaisiin kuntiin lukuun ottamatta kaikissa kunnissa tarjolla olevaa kirjastotoimintaa. Palveluja tarjoavien toimijoiden lukumäärä on pääosin pysynyt ennallaan tai osin laskenut viimeisen vuosikymmenen aikana. Lastenkulttuurikeskusten verkoston jäsenmäärä ja valtionosuuden piirissä olevien esittävän taiteen toimijoiden määrä ovat kasvaneet.

Suuri osa tarkastelluista valtion osarahoittamista kulttuuripalveluista keskittyy Uudenmaan maakuntaan. Myös suuri osa tutkimuksessa tarkastellusta valtion kulttuurirahoituksesta kanavoidaan Uudellemaalle.

Kulttuuritoiminnan kustannukset korkeimmat maakuntakeskuksissa

Tutkimuksesta ilmenee, että kulttuuritoiminnan kustannukset ja lähtökohdat kulttuuritoiminnan järjestämiseen vaihtelevat kunnissa suuresti. Kulttuuritoiminnan kustannukset ovat korkeita etenkin maakuntakeskuksissa ja muissa suurissa kaupungeissa. Kustannuksiin vaikuttavat kuntien erilaiset kustannusten kirjaamisen ja palvelujen järjestämisen tavat.

Tulosten perusteella valtion osarahoittamien kulttuuripalvelujen tarjonta ja alueellinen saavutettavuus ovat eriytyneet monin tavoin eri puolilla Suomea ja erilaisissa kunnissa.

”Tätä kehitystä sekä sen vaikutuksia kuntalaisten kokemuksiin palvelujen saatavuudesta on tärkeä seurata myös tulevaisuudessa”, erikoistutkija Vappu Renko sanoo.

Kulttuuria kartalla II -tutkimuksessa koottiin yhteen ajantasaista tietoa valtion osarahoittamista kulttuuripalveluista ja kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista eri puolilla Suomea. Julkaisussa päivitettiin opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2012 julkaiseman Kulttuuria kartalla -raportin tietoja sekä analysoitiin kehitystä kuluneen vuosikymmenen aikana.

Raportti on luettavissa Cuporen verkkosivuilla PDF-muodossa:

Renko, Vappu, Ruusuvirta, Minna, Ruokolainen, Olli, Nokela, Severi & Leppänen, Aino (2024). Kulttuuria kartalla II. Valtion osarahoittamat kulttuuripalvelut Suomessa. Cuporen verkkojulkaisuja 82. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore

Lisätiedot:

erikoistutkija YTT Vappu Renko, vappu.renko@cupore.fi, puh. 050 566 0360

erikoistutkija YTT Minna Ruusuvirta, minna.ruusuvirta@cupore.fi, puh. 050 326 8014

Tutkijat