Julkaisu Kirsi Törmi

Yhteisö ja taide, teemoja ja näkökulmia 2000-luvun laajentuneeseen toimintakenttään

2000-luvulla taiteilijoiden ammattikuvat ovat laajentuneet samaan aikaan, kun taiteen käsite ja rooli ovat saaneet uusia ulottuvuuksia erilaisissa toimintaympäristöissä ja työyhteisöissä. Tämä verkkojulkaisu esittelee suomalaisen yhteisötaiteen kenttää, sen moninaisia toimijoita, menetelmiä ja lähestymistapoja sekä kuvaa, millaisilla tavoilla ja millaisissa projekteissa taiteilijat ja taidepedagogit ovat toimineet yhteisöllisen taiteen parissa.

Enemmän kuin kysymys taiteen autonomiasta tai taiteen välineellistä käytöstä yhteisötaidetta tuntuu määrittävän kysymys taiteellisen prosessin luonteesta. Yhteisötaiteessa taiteelliset kysymykset eivät ole vain taiteilijoiden asettamia vaan ne pyritään määrittelemään osapuolien kanssa yhdessä ja asettamaan taiteilijan ja yhteisön väliin. Tällöin prosessi on yhteinen ja työtä tehdään erityisissä luottamussuhteissa ja väliaikaisissa ilmaisuyhteisöissä.

Julkaisun aluksi käsitellään yhteisötaiteen historiaa ja kehitysvaiheita ja kartoitetaan muuttuvan työelämän tarjoamia mahdollisuuksia sekä taiteilijoiden yrittäjyyttä ja sen vaihtoehtoisia malleja. Toisen luvun tapauskuvauksissa keskitytään esittelemään taidelähtöisten prosessien ja menetelmien kehittymistä ja käyttöä erilaisissa sosiaalisissa ja institutionaalisissa viitekehyksissä. Päätösluvun teksteissä pohditaan laajemmin yhteisön käsitettä sekä yhteiskunnan ja taiteen välisiä suhteita ja aiheina ovat muun muassa julkinen taide, poliittinen taide, kulttuuriset törmäykset, tasa-arvon ja inkluusion kysymykset sekä taidelähtöiset menetelmät yhteisöllisissä hankkeissa.

Tutkimukset

Hankkeen tutkijat